10 päivää ilman lääkkeitä. Kuulen enemmän harhoja kuin pitkään aikaan. Iho kaipaa kidutusta. Taistelen mieltäni vastaan.
Älä tee mitään harkitsematonta.
Olen yksin ja silti tuntuu, että joku muukin on läsnä. Varjoja. Henkiä ja ne tahtovat minut.
Hoitajani lähettää minulle tekstiviestejä, syyllistää ja manipuloi. Auttoi kovasti mielialaa.
Eiliseltä 300kcl suussa. 200kcl päätyi vatsalaukkuun. Juustopastaa 70g ja omena.
Jäisiä ranskalaisia. Juoksin vessaan, työnsin sormet kurkkuun, niin syvälle kuin pystyin, niin kauan. Ja oksensin kahdesti.
En pääse lenkille, ei liikuntaa. Minä lihon.
En syönyt eilen seitsemän jälkeen. Tänään olen syönyt 40g tonnikalaa vedessä. Loput roskikseen. Sormet kurkkuun. Oksensin.
Olen niin kuvottava, että hävettää.
perjantai 10. kesäkuuta 2011
torstai 9. kesäkuuta 2011
Surrealistisuus
Minä tärisen. Huudan, raivoan, itken, kiljun.
En naura. Kukaan minussa ei naura.
Tällaisella syöttöporsaalla ei ole oikeutta elää. Niin kuvottava, niin rasvainen, niin hyllyvä ja raskas.
Sattuu niin paljon, että tahtoisin vain tukehduttaa itseni niin nopeasti kuin suinkin.
Sanoin typerästi ihmiselle, jota rakastan. Minua hävettää enemmän kuin koskaan. Melkein rikoin kaiken ja nytkin tahdon oksentaa ulos tämän epänormaalin minäni.
Eilen minä söin. Itkin ja söin. Minulla ei ollut nälkä, mutta jokin pakotti syömään. Jäätelöä, kaksi kuppia jogurttia, tonnikalaa, ananasmurskaa. Sattui niin paljon syödä se kaikki ja tahdoin vain oksentaa. Miksen osaa edes puhdistaa itseäni? Miksi olen näin kuvottava, ruma, lihava paska, joka pilaa aina kaiken? Miksi en onnistu, vaikka tahtoisin. Miksi annan kaiken mennä päin helvettiä ja itken perään?
Miksi olen näin heikko?
Nyt en kadota kontrolliani. 48. Haluan edes sen numeron.
leipä ja ohut sipaus tuorejuustolevitettä: 90kcl
pilttimössö: 80kcl
3 (?!) annosta paistettuja nuudeleita ja kanaa: 700kcl (...)
2 omenaa: 80kcl
= 950kcl
TÄMÄ EI TOISTU ENÄÄ.
Vähennän huomenna SG-dieetin rajoihin. Pudotan kesäkuun loppuun mennessä ainakin 4 kiloa pois. Lupasin poppelin haasteeseen 5, yritän ainakin neljä, mieluummin viisi. Minun on pakko onnistua...
Pakko.
Tahdon kauniit luuni silmiini mielestäni.
Olen niin hajalla, niin rikki ja niin väsynyt itseeni.
Eikä minulla ole todellisuutta enää

lauantai 4. kesäkuuta 2011
Enkeleitä, onko heitä?
Ja minä tahdon enkelin luut paistattelemaan auringon hehkussa.
Katson peiliä, tahdon oksentaa. Repiä saksilla kaiken ylimääräisen, kaiken liian. Kaiken sairaan.
Reidet hyllyvät kuin hyytelökakku kuumalla lautasella, vatsa ei ole enää niin kaunis lauta.
Päästin itseni kuukaudessa tähän. Kuinka paljon itseään voi hävetä?
Niin paljon.
Tämä ei saa jatkua näin. Huomenna SG-dieetille.
Napakoru ja huulessa madonna. Omia päätöksiä.
Ikävä Avohaavaa jo nyt.
Karkasin laitoksesta tiistaina.
neljäkymmentäkahdeksan siintää horisontissa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)