Usko, toivo, rakkaus, luottamus - en ole uskovainen

Asiat ovat siellä paljon paremmassa suunnassa.
Minulla on jotain mitä odottaa ja uusia tuttavuuksia.

Hassua miten joku voi olla niin samanlainen.
Kutsun häntä Vaeltajaksi.

En käy täällä enää niin usein, olen siitä pahoillani.

Polkuni hämärän rajamailta pois on löytynyt viimein.

Rakkaudella Aurora.

Bannerikuvan tyttö
Olen minä
Kuten näissä kahdessakin kuvassa.
Älkää kopioiko.

F43,25, F93.89, F41,2

Me ollaan hajoamassa.

"muistan sen niin selvästi... Käytävä oli ensin kylmänkostea ja kivinen, kahdella puolella oli kalterit selleissä. Herään kivilattialta, käytävän kummassakin päässä on ovi jotka on lukittu. Toinen ovi on lähellä, muttei auki, toiselle on matkaa ja se on kiinni myös. 

Yhdessä sellissä on Amarill nimellä kutsuttu sairas psykopaatti ihmissyöjä ja toisessa sellissä hulluna pakoon yrittävä neuroottinen mies. Milan pitää avata Amarill nimisen vankilaovi ja juosta karkuun ennen kuin Amarill  saa kiinni ja tappaa hitaasti kiduttaen. Vasta kun Amarilln ovi on auki, ovi käytävän päässä aukeaa ja pitää juosta henkensä edestä, katonrajassa tikittää kello joka laskee elinaikaa. Kun amarill saa kiinni pitää äkkiä painaa kytkintä jotta palataan ajassa taaksepäin. 

Mila, Aoi, Mero, Mirie, Aimee yrittää kaikki ja vasta kymmenien kertojen jälkeen juostaan salamana ovesta. Ovi ei mee perässä kiinni. Milan päällä on valkoinen pitkä sairaalapaita ja me juostaan pitkin mielisairaalan käytäviä. Siellä on hätätila. Me törmätään pitkään, isoon mieheen joka raahaa sahaa perässään ja kysytään miksi se on täällä, se sanoo olevansa sekaisin ja yrittää maanitella meitä mukaansa. 

Me juostaan kauhusta hulluina pakoon ja joudutaan johonkin mies joukkoon ja miesten kylpyosastolle, kaikki syö meitä katseellaan ja paljaat jalat menee rikki. Juostaan koko ajan ja ensimmäisen hoitajan kohdalla ihan paniikissa hoetaan koko ajan missä on nuorisopsykiatrian osasto G3. Hoitaja vastaa että ollaan ihan eri puolella laitosta ja se puhuu jotain osaston tytöistä. 

Me nähdään mustahiuksinen tyttö tai poika, ei oltu varmoja, joka syöttää lepakolle suklaajäätelöä ja me tuijotetaan silmät lasittuneina kunnes naishoitaja pistää piikillä käsivarteen ja kaikki liukuu ja katoaa pois.


Kymmeniä kertoja Amarill puree niskaan ja hukutaan vereemme kuolematta vaikka kipu vie jo kuolleen järjen, painetaan nappia ja yritetään. Mirie huutaa pakokauhun vallassa ja neuroottinen tarraa silmät sokeina kiinni, Mero yrittää taistella vastaan ja Amarill repii silmät päästä hulluna. Amarill on turta ja näkee maailman vääränä.


Ja tää toistuu koko ajan meidän päässä, siitä asti kun äiti herätti, Mila on ollut ihan turta.."

Minä olen ihan oikeasti sekaisin. Se oli unta ja ei ollut. Harhaa, unta, harhaa. En tiedä.

Poispoispoispoispois.

Identiteettihäiriö. Minulla on leimoja otsassa.