Minulla on ikävä niitä onnellisia päiviä kun olin 4-vuotias ja leikin äidin kanssa.
Minä olen pettänyt kaikki, itsenikin.
R on pettynyt minuun. Minä valehtelin olevani kunnossa, halusin vain säästää hänet tältä kaikelta. Haluan, ettei hän ahdistu takiani.
Silloin kun luulen suojelevani, satutankin eniten... Teenkö enää mitään oikein?
Sydämessäni olen se pieni lapsi, joka puhalteli voikukan untuvia ja keräsi kukkia hymyillen maljakkoon leikittyään hiekkalaatikolla tuntikausia.
Tahdon taas olla kevyt ja hento kuten ennen.
Tänään söin rasvatonta jogurttia myslillä. Ennen iltaa ei yhtäkään ateriaa.
Halaisipa joku minua...
Yritetään vielä:)
VastaaPoistap.s sait uuden lukijan♥