Anna minun lentää

"Saanko mennä leikkipuistoon äiti?"
"Saat. Mutta kävellen!" äiti painottaa.

Hetken matkaa minä kävelen aivan rauhallisesti ja kotipihasta päästyäni säntään niin nopeaan juoksuun kuin voin. Pikkusisko tulee perässä. Minä nauran ja hyppään keinulaudalle istumaan.

Me keinumme samaa vauhtia ja kenkiemme hiekkaan kuorrutetut kärjet hipovat taivasta. Riisun hupparini ja annan tuulen tuntua ohuen T-paitani läpi ihollani. Jätin aamulla hiukset harjaamatta. Lyhyet, takkuiset, mustat hiukset tuulta vasten.

Enemmän vauhtia, enemmän. Jalat juoksevat ilmassa ja minä hyppään keinusta liitäen kauas. Putoan jaloilleni ja vajoan polvilleni hieman hengästyneenä. Sydän tykyttää ja minä nauran. Tältäkö tuntuu olla elossa?

Tiedän kuluttaneeni kaloreita. Kuntoilin aamulla salaa kevyen lihaskuntotreenin verran. Ääni huusi kuin syötävä ja olin liian voimaton pistääkseni vastaan. Muut nukkuivat. Heräsin jo puolikahdeksan.

Kaksi litraa mustikkamehukeittoa, puolet kyyneleitä.

Haluan chihuahuan kun muutan vuoden päästä kotiin.