Puhelin soi ja minä vastasin.
Täti itkuisena ja paniikissa. En ole kuullut häntä koskaan tuollaisena.
En minä kuole, en oikeasti. Minä vain poistan ylimääräisen. Ymmärrättekö?
Paino on normaali. Aivan normaali. Siinä on kilo nesteitä ehkä enemmänkin nyt.
Edes se neljällä alkava numero, antakaa edes se minusta...
Itkin paniikissa. Paniikkikohtausta 15 minuuttia.
Hän olisi halunnut hakea minut heti pois.
Minä sanoin miettiväni ja laittavani viestin.
Saldo loppui. Limelle, Sulalle, Ketulle tai tädille ei lähtenyt enää viestejä.
Hiljaisissa huoneissa kuuntelin omia ajatuksiani, minua ja sen siskoja.
Sairailla silmillä katson peilikuvaa, joka peittää kaiken ja tuntee vain kivun pinnallaan.
Viherpirtelö
porkkana
luumu
tonnikalaa
pala kinkkupannaria
= 330kcl
Vielä on syötävä jotain... Ne pakottavat. Vielä en ole oksentanut.
Minulla on niin kurjan lohduton ja yksinäinen olo.
Vain Muw, Sulka, Kelvoton, Lintu ja Rusina käsiini mustalla tussilla kirjattuina lohduttavat.
Ketkä kaikki saan kirjoittaa käsivarteeni? Tahdon nimien kulkevan mukanani. En olisi yksin...
Kuiskatkaa...
Olenko minä milloinkaan mitään?
Tykkään sun tavasta kirjottaa, vaikka aihe onkin niin surullinen.. Toivon että pääsisit eroon syömishäiriöstä, toivon niin paljon. Ketään ei ansaitse sellasta paskaa elämäänsä. Voimia♥!
VastaaPoistaOle kiltti, harkitse avun hakemista. Kaikki ovat huolissaan sinusta... Älä rääkkää itseäsi, sillä samalla rääkkäät lähimmäisiäsi.
VastaaPoistaOlet rakas.
Yhdyn silenceen, rakastan sun tapaas kirjottaa, aivan ihana<3 Ja anna tätisi hakea sinut pois, anna hänen auttaa. Älä kiusaa itseäs enempää..
VastaaPoista*halaus* Voimia.
olet minulle.
VastaaPoistaOlet oikeassa.
VastaaPoista