Mustetahrat kertovat

Tänään oli psykologisen tutkimuksen viimeinen osa.

Mustetahroja.

Ne olivat kamalia, ahdistavia ja synkkiä. Silti minä pidin niistä. Ne ovat kuin minä.

Salaa hymyilen mielessäni, jo 26 tuntia syömättä. Olen juonut vain mehua. Nautin tästä näläntunteesta niin paljon... Vai onko minulla edes nälkä? Entä jos kuvittelenkin kaiken. Entä jos en ole tässä vaan jossain muualla. Kuka minua ohjailee, mikä on kaiken tarkoitus. Tiedän ettei minun tarkoitukseni ole mitään suurta, tahdon olla pieni ja herkkä. Tahdon parantaa maailmaa hennolla kosketuksella.

Sain äidinkielen ainekirjoituksesta 10- perfektionistina se miinus inhottaa, mutta toisaalta olen ihan tyytyväinen. Onnistuin jossakin ja minä itkin sitä tarinaa kirjoittaessa. Tuntui hyvältä saada positiivista palautetta pitkästä aikaa. Minua sanotaan lahjakkaaksi, mutten enää tiedosta edes taitojani.

En rakasta itseäni millään lailla.

Tänään minä romahdin psykologilla. Minä itkin pitkästä aikaa toisten nähden. Kuinka minusta tuntuu, etten tunne enää todellista myötätuntoa, vaikka haluaisin tukea ihmisiä. Kuinka haluan halata, mutten todellisuudessa tunne mitään. Vaikka haluaisin.

Minua kuvottaa ajatus miehistä. Luulen saavani paniikkikohtauksen jos joku mies halaa minua. Toinen sukupuoli kuvottaa ja pelottaa minua.

Pelkään päivänvaloa ulkona, tahtoisin vain jäädä nurkkaani pimeään. Pois ulkomaailmasta, pois sosiaalisista tilanteista, pois ihmisten katseiden alta.

Minä pelkään tulevaisuutta enkä ole enää varma suunnitelmistani. En yhtään. En halua taidelukioon, sillä tiedän etten jaksa opiskella tai olla muiden kanssa.

Olisinpa vapaa...

Nuorisokoti ei ymmärrä minua. Minä hymyilen hoitajille tekohymyä.
"Kyllä minä söin tänään koulussa, joo söin pikkusiskoni luona."
He eivät kysele mitään, hymyilevät vain. "No sehän on hyvä."

Kysyn nyt kysymyksen joka painaa mieltäni.

Olenko typerä ja säälittävä, kun harkitsen vakavasti meneväni vapaaehtoisesti muutamaksi viikoksi osastolle? Huomasin nimittäin yhden asian. Se on minulle kuin turvapaikka.
Ainoa paikka, jossa saan olla juuri niin hento ja herkkä kuin haluan, koskettaa hellästi pöydänkulmaa vain koska halusin koskettaa sitä. Olla A:n kanssa ja katsella ulos ikkunasta ilman että kukaan kysyy.

Minä haluan olla minä.