Ruoka ei maistu. Ajatuskin ruoasta oksettaa, missään muodossa.
Söin viimeksi eilen, vaikka hoitajani laittoikin omenan laukkuuni, en ole syönyt sitä. Mikä minua jälleen vaivaa? Vaikka kuinka katson peiliin ja yritän ajatella olevani kaunis ja laiha, näen vain sitä rasvaa, joka kuvottaa minua. Söin eilen Twix-patukan, toissapäivänä karkkia...
Ties kuinka monta sataa kaloria.
Minua oksettaa, mutten osaa oksentaa väkipakolla.
Tämä on tuskaa...
Nautin näläntunteesta, tunnen olevani laihempi, nautin tästä tunteesta.
Puhuin eilen kultani kanssa ja näen hänet ensi viikolla, minun pitäisi olla onnellinen ja hymyillä, mutten pysty. Ajattelen vain ulkonäköäni, enkä saa itsestäni minkäänlaista otetta, en edes repimällä hiuksia. Tekohymy on kyllä kätevä...
Nuorisokodissa, jossa tällä hetkellä asun, vain huudetaan ja riidellään. Ahdistaa. Siellä on tasan yksi hyvä asia, kukaan ei hakkaa minua. Haukkuja toki kuulee, mutta kunhan vain yksikään nyrkki ei koske kehooni.
Olen ylpeä itsestäni, 19 tuntia syömättä. 24 h ei onnistu, on äitin tapaaminen ja on pakko syödä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kosketa minua
Tunnetko taivaan silmissäni?