Minä yritin oksentaa. Voi minua hävetti niin... Mutten osannut oksentaa. Ruoka velloi vatsassani ja tunsin suunnattoman pahaa oloa... Pian löysinkin itseni peilin edestä tekemästä x-hyppyjä ainakin 200. Oloni ei silti helpottanut milläänlailla.
Hävettää...
Mikä minua vaivaa?
En jaksa tätä. En oikeasti jaksa. Minulle ei anneta vastauksia kymmeniin kysymyksiini ja olen aivan pulassa. Ystäväni eivät osaa enää lohduttaa ja pahoittelevat sitä. Kyllähän he vähän auttavat, N sai minut nauramaan vähän. Silti istuin pimeässä huoneessani sängyllä ja raavin itseäni pinseteillä pohkeeseen. Pieniä naarmuja vain, ei verta, ei mitään tarpeeksi terävää.
Mutta minä kuristin. Minä kuristin itseäni ketjulla ja tunsin painetta aivoissani. Pahasta olostani kertoi vain pieni haalea punainen painauma kaulani ympärillä.
Anteeksi rakas, en osaa edes pitää lupauksiani vaikka kuinka vannoin, anteeksi. Ei tästä tule mitään. Eilen olisi pitänyt pestä pyykkiä, sitäkään en tehnyt. En jaksanut. Tänään on pakko, vaikka tiedän että yksi nuorista suuttuu, onhan hänen pyykkipäivänsä, ei minun. Olisi pitänyt eilen, mutta en jaksanut.
Minulla ei ole rahaa. Olen tuhlannut kaikki 50 euroa ostamalla puheaikaa, minun on saatava pitää yhteyttä ulkomaailmaan. Konekielto tänään. Hoitaja suuttui kun olin lintsannut, rangaistukseksi en pääse tänään tietokoneelle, mikä tarkoittaa yksinäistäkin yksinäisempiä hetkiä ja saldon tuhlaamista, syömättömyyttä ja piirtämistä. Tosin tänään on tyttöjen siivouspäivä ja on pakko siivota. Minun on päästävä perjantaina Helsinkiin, jotta näkisin R:n.
Minulla on ikävä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kosketa minua
Tunnetko taivaan silmissäni?