Ryömii aivoissani, selkärankaa pitkin alas ympäri kehoa. Ahdistus, jota ei heti tunne, ennen kuin se on jo vallassa...
Mietin sitä aikaa, kun masennukseni ei ollut niin paha. Joskus neljännellä luokalla olin iloinen pieni tyttö. Kaikki katosi niin nopeasti... Olinhan silloinkin yksinäinen, kävin psykologilla ja sain raivokohtauksia... Silloin kuitenkin elin ja hymyilin useammin. Mitä olen nyt? Surkea ja säälittävä ihmisriekale liian kaukaisella ajatusmaailmalla, tietämättömyydellä ja turhilla unelmilla. Jalat arvilla. Pitkähihaisia ja kynsikkäitä käsivarsien peittona... Eikä minusta mitään tulekaan... Tuntuu kuin kaikki olisi tässä.
Käsissäni maailmani. Suljenko sen nyrkkiini. Rutistanko? Jäljellä murusia menneestä...
Tästä lähtien, en jaksa enää välittää oikein mistään.
Kasa turhuutta, kalorimäärät, itseinho ja veriset jäljet iholla.
Katsokaa, kuinka vahva suojakuoreni on?
Oi teitä lukijoita on jo huimat 29! Olen muuten miettinyt, perustanko valokuvablogin, jonne lisään ottamiani kuvia. Niin itsestäni kuin ajatuksistani. Mitä mieltä olette? Blogi olisi vain kutsutuille sallittu.
Jaksamisia sinulle. Kiitos, kun luet ajatuksiani
VastaaPoistaEt ole surkea ja säälittävä... Olet ihana persoona! ♥
VastaaPoistaÄlä satuta/rankaise itseäsi... tiedän, että se voi olla sinulle todella vaikeaa, mutta voisitko edes yrittää?
En tahdo sulle mitään pahaa, joten en tahdo, että satutat itseäsi... Se tekee minut surulliseksi.
Tsemppiä! <33
Olet ihana, koita arvostaa itseäsi enemmän!
Ja tuo valokuva-blogi kuulostaa todella kivalle. :)
Kiitti kommentista :) ♥
VastaaPoistaVaikutat kovin hoikalta, tyttönen! Tsemppiä nyt vaan kamalasti!
Kuulostaa ihan hyvälle idealle tuo valokuva-blogi.
VastaaPoistaJa kauhiasti tsemppiä sinulle <3 Ja ihana tuo kuva :)