Tahdon sinut viereeni nyt ja aina.
En tiedä olenko sen arvoinen koskaan.
Löysin turvapaikan luotasi ja puolet minusta jäi sinne.
En minä tahdo muuta.
Anna minulle yksi toive ja elän eilisaamun uudelleen ja uudelleen.
sunnuntai 29. toukokuuta 2011
Cassis
Minä laulan sinulle niitä sanoja tunteella. Laulan kunnes ääneni katoaa.
Tahdon sinut viereeni nyt ja aina.
En tiedä olenko sen arvoinen koskaan.
Löysin turvapaikan luotasi ja puolet minusta jäi sinne.
En minä tahdo muuta.
Anna minulle yksi toive ja elän eilisaamun uudelleen ja uudelleen.
En minä välitä enää muista.
Tahdon sinut viereeni nyt ja aina.
En tiedä olenko sen arvoinen koskaan.
Löysin turvapaikan luotasi ja puolet minusta jäi sinne.
En minä tahdo muuta.
Anna minulle yksi toive ja elän eilisaamun uudelleen ja uudelleen.
tiistai 24. toukokuuta 2011
Ja taivasta koskettavat sormet
Irtonainen, epätodellinen olo. Unta 6 tuntia ainakin ja sitten heräsin.
Yksi kurssi historiaa käymättä, silti opettaja pitää numeroni sellaisenaan, 9. Kouluruokailussa en ole käynyt tammikuun jälkeen.
En nyt ymmärrä. Olen terve ja toisaalta sairas, ajattelu kuluttaa aivat puhki. Ohjaajani mielestä minulla on huono kunto, en ole lenkkeillyt kahteen viikkoon. Sydämellä on oma elämä, elämä, josta se ei kerro edes EKG:ssä.
Hetken mietin mikä taas vaivaa ja sitten muistankin pysähtyneeni tähän olotilaan.
Räpiköintiä suossa, mutta päivä kerrallaan eläen...
Mitat eivät suurene minnekään, kehossa taitaa vain olla nesteitä, paino pysyy 54 kilon paikkeilla, ellei siinäkin ole nesteitä, juonut olen paljon.
Hetkessä huomaa olevansa kovinkin yksin ja sydämessä lämmittävän vain yksi, jonka päästää lähelle.
En minä tahdo menettää sinua. En tahdo. En.
Ilman sinua minä katoan, en vieläkään osaa elää vain itseni vuoksi.
Minä odotan kesää ja päiviä jolloin en ole yksin.
48 ihanaa lukijaa. Palkitsen teidät runollani. Haluatteko jonkin erikoistekstin?
Yksi kurssi historiaa käymättä, silti opettaja pitää numeroni sellaisenaan, 9. Kouluruokailussa en ole käynyt tammikuun jälkeen.
En nyt ymmärrä. Olen terve ja toisaalta sairas, ajattelu kuluttaa aivat puhki. Ohjaajani mielestä minulla on huono kunto, en ole lenkkeillyt kahteen viikkoon. Sydämellä on oma elämä, elämä, josta se ei kerro edes EKG:ssä.
Hetken mietin mikä taas vaivaa ja sitten muistankin pysähtyneeni tähän olotilaan.
Räpiköintiä suossa, mutta päivä kerrallaan eläen...
Mitat eivät suurene minnekään, kehossa taitaa vain olla nesteitä, paino pysyy 54 kilon paikkeilla, ellei siinäkin ole nesteitä, juonut olen paljon.
Hetkessä huomaa olevansa kovinkin yksin ja sydämessä lämmittävän vain yksi, jonka päästää lähelle.
En minä tahdo menettää sinua. En tahdo. En.
Ilman sinua minä katoan, en vieläkään osaa elää vain itseni vuoksi.
Minä odotan kesää ja päiviä jolloin en ole yksin.
48 ihanaa lukijaa. Palkitsen teidät runollani. Haluatteko jonkin erikoistekstin?
Ja taivasta koskettavat sormet
Hennot hiukset
mustia haituvia
vielä hetken aikaa lyhyitä minuutteja
kesän lopulla ne yltävät olkapäälle
Tuuli leikkii
nauraa pään päällä
lahonneesta puusta keinulauta
karheaa köyttä
käärmeinä kipuavat latvuksiin
kielet oksaan solmittu
sinistä merta silmien edessä
hauraat unelmat
lohkeilleet kynnet
metsäkeijun unta
Tahdoin vain unohtaa eilisen
ja taivasta koskettavat sormet
Hennot hiukset
mustia haituvia
vielä hetken aikaa lyhyitä minuutteja
kesän lopulla ne yltävät olkapäälle
Tuuli leikkii
nauraa pään päällä
lahonneesta puusta keinulauta
karheaa köyttä
käärmeinä kipuavat latvuksiin
kielet oksaan solmittu
sinistä merta silmien edessä
hauraat unelmat
lohkeilleet kynnet
metsäkeijun unta
Tahdoin vain unohtaa eilisen
ja taivasta koskettavat sormet
perjantai 20. toukokuuta 2011
Huuda hiljaa ja äänesi vapisee
Ja minua vaivaa jokin.
Kadotanko kiltin ulkokuoreni? Miksi tuntuu, että pinta lohkeilee?
Tekohymy haalistuu hitaasti...
Joka paikasta kuulee tasan yhden sanan; SYÖ.
Ahdistustornado yrittää jälleen siepata vapisevan sieluni.
Ainoastaan yksi ihminen pitää jalkani maassa ja ruuan suussani. Muuten laihduttaisin ainakin 45 kiloon asti. Tuntuu siltä. Omalla tavallaan olen hämmentynyt. En laihduta. Päivissä ei ole sisältöä ja tarkkaa kaavaa, koska en laihduta. Tiedän jokaisen kalorin minkä suuhuni pistän. Jopa 1000 päivässä. Toisinaan vain en osaa välittää. Tuntuu kuin olisin eksynyt liian pimeään metsään ja edessäni olisikin kolme polkua. Enemmänkin.
Ja nytkin on orpo olo.
Toisaalta sellainen huvittunut. Tekisi mieli murhata. Satuttaa. Tappaa. Nähdä kärsimystä...
Mitä minä oikein ajattelen...
Tähän hetkeen toivoisin kädet ympärilleni ja huulet korvalleni.
Kadotanko kiltin ulkokuoreni? Miksi tuntuu, että pinta lohkeilee?
Tekohymy haalistuu hitaasti...
Joka paikasta kuulee tasan yhden sanan; SYÖ.
Ahdistustornado yrittää jälleen siepata vapisevan sieluni.
Ainoastaan yksi ihminen pitää jalkani maassa ja ruuan suussani. Muuten laihduttaisin ainakin 45 kiloon asti. Tuntuu siltä. Omalla tavallaan olen hämmentynyt. En laihduta. Päivissä ei ole sisältöä ja tarkkaa kaavaa, koska en laihduta. Tiedän jokaisen kalorin minkä suuhuni pistän. Jopa 1000 päivässä. Toisinaan vain en osaa välittää. Tuntuu kuin olisin eksynyt liian pimeään metsään ja edessäni olisikin kolme polkua. Enemmänkin.
Ja nytkin on orpo olo.
Toisaalta sellainen huvittunut. Tekisi mieli murhata. Satuttaa. Tappaa. Nähdä kärsimystä...
Mitä minä oikein ajattelen...
Tähän hetkeen toivoisin kädet ympärilleni ja huulet korvalleni.
keskiviikko 18. toukokuuta 2011
Kuljetaan huomiseen
Tänäänkin on ikävä.
Punnitus. Tasan 54kg. Tunnen lihoneeni ja se ahdistaa, en vain saa antaa periksi. En enää tiedä mitä ajatella. Söin leivät, jotka omaohjaajani teki, loput tunkivat ulos, silti nielin. Painava olo...
Eilen syötiin Pizza RAX:issa. Liikaa, mutta söin silti, jopa jäätelöäkin. Olin itsestäni ylpeä, olin pystynyt siihen. Yksikään suupala ei päätynyt roskakoriin.
Hassua, mutta voin paremmin.
Tänään on kuvataideterapian ensimmäinen kerta. Minua jännittää hieman. Pääsen piirtämään.
Puhuin Avohaavan kanssa puhelimessa. Tämä päivä onnistuu, kuten eilinenkin.
Niin paljon kysymyksiä, niin vähän vastauksia. Odotan niin kauan kuin on odotettava.
Voinko kuitenkin hymyillä?
Punnitus. Tasan 54kg. Tunnen lihoneeni ja se ahdistaa, en vain saa antaa periksi. En enää tiedä mitä ajatella. Söin leivät, jotka omaohjaajani teki, loput tunkivat ulos, silti nielin. Painava olo...
Eilen syötiin Pizza RAX:issa. Liikaa, mutta söin silti, jopa jäätelöäkin. Olin itsestäni ylpeä, olin pystynyt siihen. Yksikään suupala ei päätynyt roskakoriin.
Hassua, mutta voin paremmin.
Tänään on kuvataideterapian ensimmäinen kerta. Minua jännittää hieman. Pääsen piirtämään.
Puhuin Avohaavan kanssa puhelimessa. Tämä päivä onnistuu, kuten eilinenkin.
Niin paljon kysymyksiä, niin vähän vastauksia. Odotan niin kauan kuin on odotettava.
Voinko kuitenkin hymyillä?
maanantai 16. toukokuuta 2011
Merkityksetöntä
Väsyttää. Neljän tunnin unet ja painajaisia. Ahdistuskohtaus edellisenä iltana, kuinka paljon voimia vaadittiin teristä kieltäytymiseen. Liikaa...
Aamu liian hektinen ja ahdistusta. Lasten poliklinikalla paino, pituus, keuhkot, sydän. Labraan verikokeet ja sydänfilmi.
"Kyllä sinulla syömishäiriö nyt kyllä on."
Heikottaa. Melkein pyörryin. 54kg tasan, tiedän, että tästä puolitoista kiloa ainakin on nesteitä. Sairaalan kanttiinissa Toskapulla. Se tunki ulos. Ulos. Ulos. Ja nielin sen veden kirveltäessä silmäkulmissa.
Ei minua loppujen lopuksi kukaan jaksa ainiaan. Kaikki väsyvät ja hylkäävät.
En osaa kuin valittaa.
Ja tiedän, ettet siedä sitä.
Minne muuallekaan pyytäisin anteeksi? Anteeksi.
Anteeksi, että rakastan sinua niin paljon, etten luota kehenkään muuhun enää.
En edes itseeni.
Muste ihon alla hymyilee pöytälampun valossa.
Aamu liian hektinen ja ahdistusta. Lasten poliklinikalla paino, pituus, keuhkot, sydän. Labraan verikokeet ja sydänfilmi.
"Kyllä sinulla syömishäiriö nyt kyllä on."
Heikottaa. Melkein pyörryin. 54kg tasan, tiedän, että tästä puolitoista kiloa ainakin on nesteitä. Sairaalan kanttiinissa Toskapulla. Se tunki ulos. Ulos. Ulos. Ja nielin sen veden kirveltäessä silmäkulmissa.
Ei minua loppujen lopuksi kukaan jaksa ainiaan. Kaikki väsyvät ja hylkäävät.
En osaa kuin valittaa.
Ja tiedän, ettet siedä sitä.
Minne muuallekaan pyytäisin anteeksi? Anteeksi.
Anteeksi, että rakastan sinua niin paljon, etten luota kehenkään muuhun enää.
En edes itseeni.
Muste ihon alla hymyilee pöytälampun valossa.
sunnuntai 15. toukokuuta 2011
Heitän historiaa roskakoriin
Viikko sekavia ajatuksia, tunteiden hurrikaania ja hetken verran kyyneleitä.
On opeteltava elämään.
Jätän menneen lopullisesti, sillä menneessä en voi olla kanssasi. Tahdon olla kanssasi.
Kyllä minä jaksan odottaa. Pyytelen anteeksi, vaikka tiedän ettet pidä siitä.
Tiedän millainen sinä olet. Tiedäthän sinäkin millainen minä olet.
Ja juuri siksi eniten pelkään menettäväni sinut.
Minä odotan. Hiekka valuu sormieni välistä.
Ehkä sitten kun vihreää maalataan punaisella.
On opeteltava elämään.
Jätän menneen lopullisesti, sillä menneessä en voi olla kanssasi. Tahdon olla kanssasi.
Kyllä minä jaksan odottaa. Pyytelen anteeksi, vaikka tiedän ettet pidä siitä.
Tiedän millainen sinä olet. Tiedäthän sinäkin millainen minä olet.
Ja juuri siksi eniten pelkään menettäväni sinut.
Minä odotan. Hiekka valuu sormieni välistä.
Ehkä sitten kun vihreää maalataan punaisella.
Mä en ole ehkä kovinkaan kaunis tai viisas, mut sä et näytä välittävän siitä vaikka mä luulin etten mä ikinä riitä sulle näin Mä en ole aivan virheetönkään, useimmiten saan vain huolia aikaan Silti sä olet aivan siinä, siinä mun vierelläin Sä näet valoa siellä missä tie katoaa pimeyteen ja poimit syliin siipirikon pilvistään pudonneen Siksi etsisin sua talviöistä tai aamuruuhkista asemilta Sun nimes kirjoittaisin paidanrintaan että tuntisit mut etkä hukkuisi ihmisvirtaan, jos sä tarvitset mua
Sul on siniset silmät ja katse niin varma, että mä en huomaa edes pelätä vaikka mä tiedän että tää maailma on mennyt sijoiltaan Sä näet valoa siellä missä tie katoaa pimeyteen ja poimit syliin siipirikon pilvistään pudonneen Siksi etsisin sua alta siltojen tai hälinästä yökahviloiden Sun nimes kirjoittaisin paidanrintaan että tuntisit mut etkä hukkuisi ihmisvirtaan Aina tiedä en missä kuljen välillä taivaan ja maan Kuka nojautuisikaan nuorallatanssijaan? En pysty ihmeisiin, en edes sellaisiin joista lehdistä luetaan silti toivon että luonas olla saan Siksi etsisin sua vaikka laitakaduilta, kellareista, syrjäkortteleista Sun nimes kirjoittaisin paidanrintaan että tuntisit mut etkä hukkuisi ihmisvirtaan, jos sä tarvitset mua
Johanna Kurkela - Jos sä tarvitset mua
52,8kg
keskiviikko 11. toukokuuta 2011
tiistai 10. toukokuuta 2011
Kysymyspelejä
Sanot, etten jaksa sitä.
Silti minä tahdon yrittää.
Pitkään aikaan ei ole tuntunut tällaiselta. Kymmenen kuukautta masokismia ja pelkoa itseään kohtaan. Olen ollut naurettava.
Minä olen pelännyt olevani yksin.
Ja siksi en ole palannut.
Tiedät minun kaivanneen tätä koko ajan.
Lupaan yrittää syödä. Lupaan.
Silti minä tahdon yrittää.
Pitkään aikaan ei ole tuntunut tällaiselta. Kymmenen kuukautta masokismia ja pelkoa itseään kohtaan. Olen ollut naurettava.
Minä olen pelännyt olevani yksin.
Ja siksi en ole palannut.
Tiedät minun kaivanneen tätä koko ajan.
Lupaan yrittää syödä. Lupaan.
maanantai 9. toukokuuta 2011
Tänään en ole enää sinun tyttö
Ja minä tein sen. Eilen illalla. Vuodatin kaksi kyyneltä. EnMäntyvähempää tai enempää.
Takana jälleen yksi vaihe.
Tänään minä tahdon olla minä enkä antaa kenenkään määrätä elämääni.
Tänään minä tahdon elää itseni vuoksi.
Tänään minä yritän.
Olin kohtelias ja asiallinen. En huutanut, en raivonnut. Minä päätin asiat ommellen ne kauniilla kirjopistoilla umpeen. Sinisin pistoin mielessä.
Hei hei, Mänty.
En itkenyt ruokapöydässä, vaikka söin puuroa ja se tunki pois. Pois. Se lihottaa. Ei minä söin lautasellisen kiltisti ja vielä jogurttia ja mysliä. Kyynelkanavat meinasivat aueta. En antanut periksi. Tiedän, etten syö tänään enempää. Ehkä illalla...
Tämä on uusi päivä, vain minä olen eilinen.
Puhun Avohaavan kanssa ja oloni on huoleton. Tätähän toivoin jo aiemmin.
Päivitin mitat 'Polku'-osioon. Kiitos kaikille aivan ihanille lukijoille ja kommenteille. Piristitte minua.
Takana jälleen yksi vaihe.
Tänään minä tahdon olla minä enkä antaa kenenkään määrätä elämääni.
Tänään minä tahdon elää itseni vuoksi.
Tänään minä yritän.
Olin kohtelias ja asiallinen. En huutanut, en raivonnut. Minä päätin asiat ommellen ne kauniilla kirjopistoilla umpeen. Sinisin pistoin mielessä.
Hei hei, Mänty.
En itkenyt ruokapöydässä, vaikka söin puuroa ja se tunki pois. Pois. Se lihottaa. Ei minä söin lautasellisen kiltisti ja vielä jogurttia ja mysliä. Kyynelkanavat meinasivat aueta. En antanut periksi. Tiedän, etten syö tänään enempää. Ehkä illalla...
Tämä on uusi päivä, vain minä olen eilinen.
Puhun Avohaavan kanssa ja oloni on huoleton. Tätähän toivoin jo aiemmin.
Päivitin mitat 'Polku'-osioon. Kiitos kaikille aivan ihanille lukijoille ja kommenteille. Piristitte minua.
sunnuntai 8. toukokuuta 2011
Olla yksinäinen vaikka meitä onkin kaksi
Ajatukseni ovat sekaisin. Eikä sillä hyvällä tavalla, vaan sillä kun tietää, ettei kaikki ole niin pysyvää. Yksi vaihe elämässäni on päättymässä ja toinen jatkumassa.
Minä tiedän aiheuttavani kyyneleitä.
Menen äidin kanssa kuistille. Aurinko hymyilee puiden takaa viehättävästi. Käteni pysyvät kylmempinä. Katson ovesta heijastuvaa kuvaa. Noinko pieni jo nyt? Lasken kylkiluita, ne kuultavat paidan läpi. Hämmentävää. Paksuin T-paitani. Se missä on perhonen.
Olen syönyt enemmän kuin viikkoon. Eilen en pystynyt koko ateriaa. Vasta saunan jälkeen hieman kylmänä. Puhuin Avohaavan kanssa puhelimessa. Kuten tänäänkin. Miksi minusta tuntuu näin hyvältä?
Omalla tavallaan iloiselta.
Entä huomenna? Kun tunnen ruuan kurkussani, kyyneleet silmissäni.
Hymyillen sanovat, ei sinulla ole mitään ongelmaa.
Enhän minä ole sairas?
P.S: Haluatteko uusia kuvia minusta?
Minä tiedän aiheuttavani kyyneleitä.
Menen äidin kanssa kuistille. Aurinko hymyilee puiden takaa viehättävästi. Käteni pysyvät kylmempinä. Katson ovesta heijastuvaa kuvaa. Noinko pieni jo nyt? Lasken kylkiluita, ne kuultavat paidan läpi. Hämmentävää. Paksuin T-paitani. Se missä on perhonen.
Olen syönyt enemmän kuin viikkoon. Eilen en pystynyt koko ateriaa. Vasta saunan jälkeen hieman kylmänä. Puhuin Avohaavan kanssa puhelimessa. Kuten tänäänkin. Miksi minusta tuntuu näin hyvältä?
Omalla tavallaan iloiselta.
Entä huomenna? Kun tunnen ruuan kurkussani, kyyneleet silmissäni.
Hymyillen sanovat, ei sinulla ole mitään ongelmaa.
P.S: Haluatteko uusia kuvia minusta?
lauantai 7. toukokuuta 2011
Rusetteja hiuksiin
Minä itken ja tunnen karjalanpiirakan koko ajan pyrkivän pois suustani. Silti minä syön sen, lupasinhan äidille.
Minulla on kuukautiset, painoa kilon verran lisää. Silti aamupaino oli 51,5kg. Vaikka söin eilen itku kurkussa, mutta minä halusin...
Äiti silittelee selkää ja laskee kylkiluita. Ne kuulemma tuntuvat. Välissä on huppari ja punainen T-paita. Hän katsoo minua surullisena ja sanoo, ettei halua menettää esikoistaan. Purskahdan itkuun.
Minä en ymmärrä. Mitä tämä on? Se huutaa ja raivoaa. Se toruu. Minä söin. Itkin ja söin.
Äiti sanoo, että olen jo todella syvällä. En edes paina niin vähän kuin oikeasti sairaat, miten se on mahdollista kuitenkin? Äiti en ymmärrä.
Juchilla ja Veljellä on lämmin. He nauravat. Minä vedän hupparin päälleni ja hytisen. Kädet on kylmät.
Haluan alkaa lolitaksi. Verhoutua söpöihin kermakakkumekkoihin ja hymyillä rusettien joukosta tanssikengät jalassani.
Minulla on kuukautiset, painoa kilon verran lisää. Silti aamupaino oli 51,5kg. Vaikka söin eilen itku kurkussa, mutta minä halusin...
Äiti silittelee selkää ja laskee kylkiluita. Ne kuulemma tuntuvat. Välissä on huppari ja punainen T-paita. Hän katsoo minua surullisena ja sanoo, ettei halua menettää esikoistaan. Purskahdan itkuun.
Minä en ymmärrä. Mitä tämä on? Se huutaa ja raivoaa. Se toruu. Minä söin. Itkin ja söin.
Äiti sanoo, että olen jo todella syvällä. En edes paina niin vähän kuin oikeasti sairaat, miten se on mahdollista kuitenkin? Äiti en ymmärrä.
Juchilla ja Veljellä on lämmin. He nauravat. Minä vedän hupparin päälleni ja hytisen. Kädet on kylmät.
Haluan alkaa lolitaksi. Verhoutua söpöihin kermakakkumekkoihin ja hymyillä rusettien joukosta tanssikengät jalassani.
perjantai 6. toukokuuta 2011
Jalan alla mitättömiä unia
Pöydällä karjalanpiirakka. Juustoa, kinkkua, tomaattia...
En syönyt sitä.
Paasto kesti tasan 24 tuntia. 16:30 pinaattikeittoa ja ihan pieni kotitekoinen karjalanpiirakka ilman päällysteitä. Kuntosalille. Uimaan. Uin 800 metriä.
Kaikille paitsi itselleni olin iloinen ja pirteä. Ahdistus pysyi kiltisti piilossa. Altaassa vain ääni toisti; vielä 25 metriä, vielä 50 metriä vielä 100 metriä. Aika loppui kesken. Vain 800 metriä.
Uin ensimmäistä kertaa yli vuoteen uimahallissa, häpesin itseäni. Oli pakko kuluttaa kaikki syöty pois.
Söin kuuden jälkeen. Miksi nuorisokodissa on iltapala niin myöhään? Kurkkua ja rasvatonta jogurttia 100g. Otin lämmitetyn ruisleivän. Vajaa puolet. Toinen puoli suussani. Kuvotus. Juoksin yläkertaan ja syljin kaiken suustani roskikseen, myös palan kädestäni. Parempi olo. Liikaa kurkkua. Syljin roskikseen. Liikaa jogurttia. Syljin roskikseen. Yli puolet ruuasta, mitä olin ottanut, päätyi roskapönttöön. Sydämeni keveni. Vain 80 kaloria iltapalalta.
Soitin R:lle, kuuntelin hänen ääntään hymyillen. Mutta onko tässä tarpeeksi.
Hoitaja otti puhelimet.
Niin varjot palasivat luokseni.
Tänään äidin tapaaminen.
En saa menettää kontrollia.
Kuorettomalla leppäkertulla lukee kärsimys siivissä, joita ei enää omista.
Ja perhonen, liian raskas taivaalle.
En syönyt sitä.
Paasto kesti tasan 24 tuntia. 16:30 pinaattikeittoa ja ihan pieni kotitekoinen karjalanpiirakka ilman päällysteitä. Kuntosalille. Uimaan. Uin 800 metriä.
Kaikille paitsi itselleni olin iloinen ja pirteä. Ahdistus pysyi kiltisti piilossa. Altaassa vain ääni toisti; vielä 25 metriä, vielä 50 metriä vielä 100 metriä. Aika loppui kesken. Vain 800 metriä.
Uin ensimmäistä kertaa yli vuoteen uimahallissa, häpesin itseäni. Oli pakko kuluttaa kaikki syöty pois.
Söin kuuden jälkeen. Miksi nuorisokodissa on iltapala niin myöhään? Kurkkua ja rasvatonta jogurttia 100g. Otin lämmitetyn ruisleivän. Vajaa puolet. Toinen puoli suussani. Kuvotus. Juoksin yläkertaan ja syljin kaiken suustani roskikseen, myös palan kädestäni. Parempi olo. Liikaa kurkkua. Syljin roskikseen. Liikaa jogurttia. Syljin roskikseen. Yli puolet ruuasta, mitä olin ottanut, päätyi roskapönttöön. Sydämeni keveni. Vain 80 kaloria iltapalalta.
Soitin R:lle, kuuntelin hänen ääntään hymyillen. Mutta onko tässä tarpeeksi.
Hoitaja otti puhelimet.
Niin varjot palasivat luokseni.
Tänään äidin tapaaminen.
En saa menettää kontrollia.
Kuorettomalla leppäkertulla lukee kärsimys siivissä, joita ei enää omista.
Ja perhonen, liian raskas taivaalle.
torstai 5. toukokuuta 2011
Kontrollia mihinkään?
Eilen lähes valkeat kasvot taivasta vasten. Täti sanoi minun olevan todella kalpea. Hymähdin hiljaa. Ruokatoiveita viikonlopulle. Salaattia ja risottoa paljon.
Istun selkä suorana automatkat ja aina kun istun. Juoksen portaat nuorisopsykiatrian poliklinikan seitsemänteen kerrokseen ja hetken paikoillani. Hoitajat ovat hitaita. Palaverin aikana jännitän vatsalihaksiani ja ojennan jalkoja suoraksi pöydän alla. Odotan autoa ja hypin paikoillani...
Ja paasto katkesi klo 16:30. Ehdin paastota vain 19,5 tuntia... Hoitajat ovat niin typeriä. Söin. Tonnikalapastaa, päälle 300 kaloria ainakin. Viideltä kuntosalille. Saan tänään salikortinkin. 30min juoksumatolla, tänään uudelleen. Poltin 250 kaloria.
Huudan, kiroan, raivoan, manaan. Typerä, typerä omahoitajani päätti, että punnitus on kerran viikossa, vain silloin kun hän on töissä ja hänelle sopii. Taidan ostaa uuden vaa'an mahdollisimman nopeasti... Ei siis mitään tietoa olenko laihtunut vai kenties lihonut. Mitähän siitä seurasikaan jos lihotaan? Niin.
Illalla tein vielä vatsalihaksia, ehdin vain 300 ja 50 reittä. Saunan lauteilta niin kalpea iho olikin täynnä vaaleanpunaisia juovia, kuollut iho kynsien alla. Havahduin siihen tunteeseen maailman pyöriessä ympärilläni. Jääkylmä vesi.
En ole syönyt kello 16:30 jälkeen. Tänään paastoan 24 tuntia. Syön ja menen kuntosalille.
Niin kuin jo eilen ymmärsin, vihaan itseäni enemmän kuin menneisyyttä...
Voisinpa laihtua niin pieneksi, ettei minua enää näkisi.
P.S: 40 lukijaa ♥ kirjoitanko mielestänne liikaa tänne? Tämä vain on minulle turvapaikka...
Istun selkä suorana automatkat ja aina kun istun. Juoksen portaat nuorisopsykiatrian poliklinikan seitsemänteen kerrokseen ja hetken paikoillani. Hoitajat ovat hitaita. Palaverin aikana jännitän vatsalihaksiani ja ojennan jalkoja suoraksi pöydän alla. Odotan autoa ja hypin paikoillani...
Ja paasto katkesi klo 16:30. Ehdin paastota vain 19,5 tuntia... Hoitajat ovat niin typeriä. Söin. Tonnikalapastaa, päälle 300 kaloria ainakin. Viideltä kuntosalille. Saan tänään salikortinkin. 30min juoksumatolla, tänään uudelleen. Poltin 250 kaloria.
Huudan, kiroan, raivoan, manaan. Typerä, typerä omahoitajani päätti, että punnitus on kerran viikossa, vain silloin kun hän on töissä ja hänelle sopii. Taidan ostaa uuden vaa'an mahdollisimman nopeasti... Ei siis mitään tietoa olenko laihtunut vai kenties lihonut. Mitähän siitä seurasikaan jos lihotaan? Niin.
Illalla tein vielä vatsalihaksia, ehdin vain 300 ja 50 reittä. Saunan lauteilta niin kalpea iho olikin täynnä vaaleanpunaisia juovia, kuollut iho kynsien alla. Havahduin siihen tunteeseen maailman pyöriessä ympärilläni. Jääkylmä vesi.
En ole syönyt kello 16:30 jälkeen. Tänään paastoan 24 tuntia. Syön ja menen kuntosalille.
Niin kuin jo eilen ymmärsin, vihaan itseäni enemmän kuin menneisyyttä...
Voisinpa laihtua niin pieneksi, ettei minua enää näkisi.
P.S: 40 lukijaa ♥ kirjoitanko mielestänne liikaa tänne? Tämä vain on minulle turvapaikka...
keskiviikko 4. toukokuuta 2011
Suljen tämän ulottuvuuden itsestäni
Punaisia kädenjälkiä vaalealla pinnalla. Lohduttomien kyyneleiden virta. Ryöppyävä paha olo peittää minut kokonaisuudessaan, enemmänkin. Se valuu ylitse. Kynsittyä ihoa. Tukistan itseäni, enkä voi huutaa.
Vihaan tätä astiaa, mihin minut on tungettu. Se on väärä, hyljin sitä. Siinä on liikaa. Ulkomuodollaan väittää minun olevan vahva, vaikken ole.
Hukuttautua. Tämän elämän pienet virheet ovat käyneet kohtalokkaiksi. Ja teinhän lupauksenkin, en enää valita muille. Tämä pieni päiväkirjani ja te perhoset sen suojissa olette ainoat, jotka saavat kuulla minusta eivätkä kuorestani.
Minusta tuntuu, että olen hajoamassa aina vain enemmän, olenko kohta jälleen lähtöpisteessä? Vaikken matkustaisi vuosien taakse.
En enää tiedä, mitä haluan, toivon, odotan ja inhoan. Kaikki on kuin yhtä samaa katkoviivaa, jota pitkin tylsyneet saksenteräni leikkaavat. Hankkiudun eroon tästä massasta ympärilläni, ehkä sitten voin ajatellakin kevyemmin.
Pidin eilen tauon, vaikka päätinkin sen jälkeenpäin. En siis noudattanut ABC:tä. Äitini oli paikalla. Söin pullaa, otin toisenkin. Ei minulla mikään ole hätänä. Illalla melkein oksensin syötyäni kolmannen desilitran marjakiisseliä. Huusin itselleni. Silti kaikki tuntui yhdeltä ja samalta. En päässyt lenkille, en tehnyt lihaskuntoa. Halusin vain nukkua pois...
Tänään minä paastoan, silti käyn lenkillä ja teen lihaskuntoa. Huomenna on punnitus. Odotan sitä tunnetta kun kaikki katoaa silmistä, edes hetkeksi.
Ja maailma pyörii ympärilläni...
Vihaan tätä astiaa, mihin minut on tungettu. Se on väärä, hyljin sitä. Siinä on liikaa. Ulkomuodollaan väittää minun olevan vahva, vaikken ole.
Hukuttautua. Tämän elämän pienet virheet ovat käyneet kohtalokkaiksi. Ja teinhän lupauksenkin, en enää valita muille. Tämä pieni päiväkirjani ja te perhoset sen suojissa olette ainoat, jotka saavat kuulla minusta eivätkä kuorestani.
Minusta tuntuu, että olen hajoamassa aina vain enemmän, olenko kohta jälleen lähtöpisteessä? Vaikken matkustaisi vuosien taakse.
En enää tiedä, mitä haluan, toivon, odotan ja inhoan. Kaikki on kuin yhtä samaa katkoviivaa, jota pitkin tylsyneet saksenteräni leikkaavat. Hankkiudun eroon tästä massasta ympärilläni, ehkä sitten voin ajatellakin kevyemmin.
Pidin eilen tauon, vaikka päätinkin sen jälkeenpäin. En siis noudattanut ABC:tä. Äitini oli paikalla. Söin pullaa, otin toisenkin. Ei minulla mikään ole hätänä. Illalla melkein oksensin syötyäni kolmannen desilitran marjakiisseliä. Huusin itselleni. Silti kaikki tuntui yhdeltä ja samalta. En päässyt lenkille, en tehnyt lihaskuntoa. Halusin vain nukkua pois...
Tänään minä paastoan, silti käyn lenkillä ja teen lihaskuntoa. Huomenna on punnitus. Odotan sitä tunnetta kun kaikki katoaa silmistä, edes hetkeksi.
Ja maailma pyörii ympärilläni...
tiistai 3. toukokuuta 2011
Ja sinä tiedät minun olevan liian heikko elämään
Minä olen ollut vahva. Jo vuosia ja niiden sadasosia unohtuvien minuuttien kanssa. Nyt minusta tuntuu, että olenkin heikko. Liian heikko elämään. Ulkokuori on se joka liikuttaa neuloilla pisteltyä sydäntä.
Harmaa huppari ja liian isot farkut. Mustat sukat. Huppu päähän. Älkää katsoko.
Minulla on ikävä. Ikävä R:ää, ikävä pikkusiskoa ja äitiä. Ikävä parasta ystävääni, ikävä monia ihania ihmisiä. Tuntuu kuin olisin jäämässä yksin.
Minulla on ikävä entistä minääni, joka on kadonnut nykyisten osien alle...
Vai onko minulla ikävä mitään muuta kuin ensimmäisenä mainittua? On, en vain ole varma kaikesta.
Kävelin koululta kuvataidekouluun Js:n kanssa. 5km. Hän osti meille kummallekin pullon Pepsi Maxia. Kävelimme reippaasti, meni siinä silti 75 minuuttia. Paastosin 27,5 tuntia. Illalla söin iltapalalla. 250kcl. Pieni leipäpala, kotitekoinen, pieni karjalanpiirakka ilman päällysteitä ja kaksi pientä, ohutta palaa pannukakkua. Otin lääkkeet. Huoneessani tein vielä tunnin lihaskuntoa.
300 vatsaa
400 reittä
50 pohjetta
60 kyykkyä
Sydän takoi, silti kävin nukkumaan.
Voisin tukehtua ikävään, jos se olisi mahdollista.
Harmaa huppari ja liian isot farkut. Mustat sukat. Huppu päähän. Älkää katsoko.
Minulla on ikävä. Ikävä R:ää, ikävä pikkusiskoa ja äitiä. Ikävä parasta ystävääni, ikävä monia ihania ihmisiä. Tuntuu kuin olisin jäämässä yksin.
Minulla on ikävä entistä minääni, joka on kadonnut nykyisten osien alle...
Vai onko minulla ikävä mitään muuta kuin ensimmäisenä mainittua? On, en vain ole varma kaikesta.
Kävelin koululta kuvataidekouluun Js:n kanssa. 5km. Hän osti meille kummallekin pullon Pepsi Maxia. Kävelimme reippaasti, meni siinä silti 75 minuuttia. Paastosin 27,5 tuntia. Illalla söin iltapalalla. 250kcl. Pieni leipäpala, kotitekoinen, pieni karjalanpiirakka ilman päällysteitä ja kaksi pientä, ohutta palaa pannukakkua. Otin lääkkeet. Huoneessani tein vielä tunnin lihaskuntoa.
300 vatsaa
400 reittä
50 pohjetta
60 kyykkyä
Sydän takoi, silti kävin nukkumaan.
Voisin tukehtua ikävään, jos se olisi mahdollista.
maanantai 2. toukokuuta 2011
You are beautiful! - Am I really? part two
"You are beautiful-tunnustus on tarkoitettu kaikille blogspotin näteille blogikirjoittajille. Tunnustuksen saaja haastetaan julkaisemaan 3-5 ennen julkaisematonta kuvaa omasta elämästään (oman kameran kätköistä) pienten selitysten kera ja jakamaan tunnustus eteenpäin kolmelle (3) muulle!"
Kiitos Angelan, sain tämän näköjään toisenkin kerran. Olen otettu. Hieman hermostuttaa nyt kun nuo pari kasvokuvaa on täällä. Olen pahoillani, mutta haluan poistaa ne. Ahdistus on liian suuri...
 |
| Valokuvatessani aiheet ovat varsin omaleimaisia. Kuva 2011 helmikuulta isän tapaamisesta. |
 |
| Sen nimi on Nuppu, maailman valloittavin kierrätyspehmolelu. Ompelin sen tammikuussa syntymäpäivälahjaksi pikkusiskolleni ♥ |
Poistan kasvokuvat.
Palkinto lähtee näille ihanuuksille;
Nella (ei varmaan tarvitse mainita että jäi pieni syyllisyydentunto kommenttisi jälkeen haha ♥)
Marika (nätti♥)
Sirpale tuulessa (ihana sinä♥)
Palkinto lähtee näille ihanuuksille;
Nella (ei varmaan tarvitse mainita että jäi pieni syyllisyydentunto kommenttisi jälkeen haha ♥)
Marika (nätti♥)
Sirpale tuulessa (ihana sinä♥)
Menninkäisiä
Kannonkoloissa, kiven takana, puun oksalla, ruohojen keskellä. Pienen pieniä menninkäisiä, olisinpa yksi niistä...
Aamupaino 53,0kg. Seuraava punnitus torstaina, otan tavoitteeksi 51,7kg. Soitin eilen R:lle, oli ihana puhua hänen kanssaan taas. Tauot välillä tekevät hyvää, tiedän sen itsekin. Omaa aikaa on hyvä olla.
Ulkona sataa lunta. Takatalvi. Tuntuu ankealta, minä jo odotin ensimmäisiä leskenlehtiä ja voikukkia. Valkoinen, höttöinen lumi peittää hiljalleen maata. Nythän on toukokuu? Ihmisen syytä tämäkin.
Jotenkin tuntuu, että olen pysähtynyt paikalleni. En tiedä millä tavalla, sillä liikuinhan äskenkin, ehkä enemmän omassa maailmassani. Siellä on jotenkin... Hiljaista?
Olin ystäväni S:n kanssa valokuvaamassa lauantaina. Minä toimin mallina... Tässä pari kuvaa.
Kuvia ei saa kopioida.
Jo 36 lukijaa ♥ Kiitos paljon kommenteista ihanat!
Aamupaino 53,0kg. Seuraava punnitus torstaina, otan tavoitteeksi 51,7kg. Soitin eilen R:lle, oli ihana puhua hänen kanssaan taas. Tauot välillä tekevät hyvää, tiedän sen itsekin. Omaa aikaa on hyvä olla.
Ulkona sataa lunta. Takatalvi. Tuntuu ankealta, minä jo odotin ensimmäisiä leskenlehtiä ja voikukkia. Valkoinen, höttöinen lumi peittää hiljalleen maata. Nythän on toukokuu? Ihmisen syytä tämäkin.
Jotenkin tuntuu, että olen pysähtynyt paikalleni. En tiedä millä tavalla, sillä liikuinhan äskenkin, ehkä enemmän omassa maailmassani. Siellä on jotenkin... Hiljaista?
Olin ystäväni S:n kanssa valokuvaamassa lauantaina. Minä toimin mallina... Tässä pari kuvaa.
Kuvia ei saa kopioida.
Jo 36 lukijaa ♥ Kiitos paljon kommenteista ihanat!
sunnuntai 1. toukokuuta 2011
Puhtaus
Makaan saunan lauteilla ja annan kynsieni kulkea iholla. Kaikki kuollut pinta pois. Huimauksen seurauksena poistun suihkun alle. Lähes jääkylmää vettä. Onko suurempaa euforiaa kuin nälkä ja kylmä vesi iholla. Aineenvaihdunta kiihtyy ja oloni on raikas, vaikka melkein pyörrynkin kaakelilattialle. Kello on 22:45.
Söin yhden munkin. Söin yhden munkin. Söin yhden munkin.
Pieni, josta kaavin suurimmat sokerit pois. 300 kaloria rasvaksi muuttuneena uiskentelee elimistössä. Olen taas pettänyt itseni. Aamulla 80g Valion Ihana-jogurttia. Nyt on kiellettyjen ruokien lista. Lounaaksi tortilla. Täytteinä noin 30g jauhelihaa, tomaattia, kurkkua ja maissia = 200kcl. Siihen päälle puoli lasia rasvatonta maitoa, 26kcl. Mitat ovat pienentyneet, salaa hymyilen ihan pienesti. Huomenna on punnitus. Vuorossa kolmen päivän paasto, jos vaaka näyttää enemmän kuin 53,3kg.
Vieläkään ei sanaakaan R:stä. Tuntuu pahalta.
Taidan olla unohdettu.
Söin yhden munkin. Söin yhden munkin. Söin yhden munkin.
Pieni, josta kaavin suurimmat sokerit pois. 300 kaloria rasvaksi muuttuneena uiskentelee elimistössä. Olen taas pettänyt itseni. Aamulla 80g Valion Ihana-jogurttia. Nyt on kiellettyjen ruokien lista. Lounaaksi tortilla. Täytteinä noin 30g jauhelihaa, tomaattia, kurkkua ja maissia = 200kcl. Siihen päälle puoli lasia rasvatonta maitoa, 26kcl. Mitat ovat pienentyneet, salaa hymyilen ihan pienesti. Huomenna on punnitus. Vuorossa kolmen päivän paasto, jos vaaka näyttää enemmän kuin 53,3kg.
Vieläkään ei sanaakaan R:stä. Tuntuu pahalta.
Taidan olla unohdettu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)